Vuosi 2012 laitetaan mietintä myssyn alle jokaisen koiran kohdalla, katsotaan vuoden päästä toteutuiko moni asia :D

VUOSI 2012...

-Nikke jatkaa eläkeläisenä oloa maalla, ei mitään tulevaisuuden suunnitelmia, toivotaan että pysyy terveenä ja virkeänä jatkossakin.

-Uuke viettää aikaa Jyväskylässä ja Mikkelissä vuorotellen. Uuken lääkitys lopetetaan ihan näillä main ja tähtäin on kevään näyttelyissä, vaihtoehtoiset hoitomuodot on löytyneet ja niitä kokeillaan, niistä lisää myöhemmin.. Mutta Uuke tulee kiertämään näyttelyissä ensi vuonna, myös ulkomailla koetetaan pyörähtää jokusen kerran. Uuke jatkaa epävirallista kaverikoirailua, käydään ilman porukkaa vanhuksia ilahduttamassa satunnaisesti. Tokon ja agilityn treenaus jää todennäköisesti vähemmälle, temppuja opetellaan kuitenkin lisää.

-Nova on nyt jo pätevä agility koira, joten kun ikä sallii Nova starttaa kisoissa. Osallistunee myös Agirotuun ensi vuonne Kuopiossa. Näyttelyissä käy jonkin verran, myös ulkomaille olisi tarkoitus kaapata Nova mukaani. Paula jatkaa Novan kanssa muidenkin juttujen treenausta.

-Simo kiertänee muutaman näyttelyn vuoden aikana, ainakin kotimaassa, muut on avoinna..

-Sani viettää toivottavasti mammalomaa alkuvuodesta ja keväänkin puolella vielä. Sen jälkeen alkaa palautuminen normaaliin arkeen ja näyttelyihin jos karvat tulee takaisin :D Agilityyn palaa myös takaisin kisailemaan heti kun se on mahdollista.

-Mila käy muutaman näyttelyn vuoden aikana, erkkari on taas tavoitteena ainakin. Mila treenaa agilityä Heidin kanssa, joten saa nähdä osallistuvatko jo möllikisoihin?

-Ada viettää huoletonta elämää maalla Helin kanssa. Pariin näyttelyyn olisi tyttönen vietävä, muuten ei suurempia suunnitelmia vielä.

-Acca käy muutaman näyttelyn vuoden aikana, erkkariin osallistunee ainakin, muuten suunnitelmat auki vielä.

 

Porukasta suurin osa tulee käymään terveystarkeissa ensi vuonna. Simon ja Sanin silmä- ja polvitarkin uusinta on edessä keväällä, molemmilta kuvataan jossain vaiheessa vuotta lonkat ja kyynärät, myös sydänkuuntelu tehdään. Nikke ja Uuke uusii silmäpeilauksen, vaikka eivät jalostuskäytössä olekkaan, molemmat osallistuu DLA-kartoitukseen myös. Novalta tutkitaan kaikki (osallistuu myös DLA-kartoitukseen ja lähettää verta Lohelle), lonkat, kyynärät, polvet, silmät ja vwd odottaa kun ikää tulee lisää. Ada ja Acca menee silmä- ja polvitarkkiin vuoden aikana. Kasvateistani koetan saada mahdollisimman monta tarkkeihin myös. Lisää tarkastellaan sitten sen mukaan mikaä on fiilis (eli silmät+polvet, mutta kenties muutakin).

Pentue suunnitelmia on Sanille C-pentue (astutettu juuri, joten vielä ei tiedetä lisää), kenties D pentue toiveissa ensi vuodelle myös, E:tä mietitään loppuvuoteen tai sitten menee 2013 puolelle.

Uusia koiria liittynee porukkaan sijoitussopimuksilla, kun löytyy oikeat koirat ja kodit. Tuonteja kimpassa harkitaan - katsellaan..