Näyttelyviikonloppu alkoi jo perjantaina kun vikan kurssipäivän jälkeen suuntasin Paviljonkiin rakennuspuuhiin. Matoitettiin kehiä ja teipattiin jesarilla mattoja lattiaan. Aikaa meni monta tuntia mutta mukavaa oli puuhastella kivassa porukassa. Näkipä samalla miten näyttelyä tehdään alusta asti :)

Lauantaina aamu alkoi todella kovilla jumeilla, reidet ja pakarat oli ja on yhä kipeät. Muutamat kymmenet ellei sadat kyykkyyn-ylös liikkeet ja lattialla konttaus perjantaina oli siis vaarallista. Löytyi siis jotain lihaksia jotka voivat kipeytyä! Koko päivä istuminen, ylös nousu ja portaiden kulkeminen oli hidasta, vaivalloista ja kivuliasta. Mutta kaikesta huolimatta istuin 08-10 sekä n.1015-11:30 väliset ajat rokotuksia tarkastelemassa pääsisäänkäynnin ovilla. Mukavaa puuhaa oli ja ensikertalaiseksi taisin suoriutua kohtuu hyvinkin? Hirmuiset määrät rokotuksia tuli tarkastettua, vaikka ne tehtiinkin pistokokein, ja ah niin monta ulkomaalaista paperia selattiin myös. Pääsipä siinä myös englantiakin puhumaan moneen otteeseen. Tosi kivaa näyttelyväkeä lappoi sisään koirinensa, ja koiratkin oli kivoja kun moikkasivat meidät tarkastajat ;)

Pidin pienen tauon rokotushommissa ja piipahdin katsomassa 4 koikkeria kehässä jossa arvosteli Petru Muntean Romaniasta. Ilmeisesti tarkka tuomari oli tiedossa monella koska määrä tosiaan oli vain neljä! Juniori uros oli roppi, ollen ainut erin koira tänään. Petru käytti tuttua koko skaalaansa ja antoi 2*hyl ja 1*evan, kaikki mielestäni kohtuu oikein jopa. Tosin olisi voinut kirjoituttaa arvostelut koirista eikä antaa pelkkää nauhaa, mutta näin tällä kertaa.. Hylkyjen syyt oli värivirhe (tricolor) ja liian pieni koko nartulla (josta voisin olla erimieltä, vaikka olikin pieni, ei kylläkään hylyn arvoinen, oisko sitten T/H ollut jopa parempi?). Eva tuli tuomarin väistämisestä kun ei antanut koskea. Tunnetusti tuomari on tarkka luonteesta eikä anna siinä armoa. Ei tälläkään kertaa.

Hetken aikaa tarkastelin vielä rokotuksia kunnes koetti mittelikehän alku ja sinne suuntasin tietysti :) Mila oli molemmille päiville ilmoitettuna, karvattomana, mutta eihän se menoa haittaa. Tuomarina oli Theo Leenen Belgiasta, jonka linja ei pitänyt mu/rujen ja mv:n osalta samana yhtään, eikä kyllä värinkään sisällä, mutta meni siellä jotain sijoituksia aika oikeinkin. Milalla aika oikeutetusti JUN EH, ja karvattomuudesta sakotti, muuten tosi hyvä arvostelu. Theolle voisi viedä toiste, sitten kun karvaa on.. Theolla oli jännä tapa ottaa koiria syliin pöydällä tai nenutella niitä, kaikki koirat ei tätä arvostaneet, mutta Mila ainakin nuolaisi nenästä tuomaria :)

Iltamyöhään olin kotosalla vasta koska katsottiin ryhmät. Oli hauska arvailla sijoittuvia koiria ja varmaan joka ryhmästä meni pari aina oikein, alkaa olee tuttua sakkia ;) Yöksi lääkettä naamaan jotta tukkoisuus ja kivut hellittäisi..

Sunnuntaina vietin aamun samoissa hommissa, rokotuksia tarkastellen pääovella, kylmässä viimassa ja pakkasessa. Ovet kun oli auki niin veto oli aikamoista, onneksi olin varautunut kaulahuivilla kun näin aamulla pakkaslukemat. No, ei ne olleet kuin -9C, mutta silti..

Koikkerit alkoi taas tasan kympiltä, tällä kertaa vain 2 kpl kun tuomarina oli Hans Lehtinen. Ei Hasse nyt niin paha ole että määrä sillä selittyisi Missä on kaikki koikkerit, kun messarissakin 16/28 vain?? Tänään ei roppia koikkereista tullut kun uros sai eh:n ja eilinen pieni narttu h:n, koosta ja siroudesta. Luettuani koirien arvostelut, oli Hasse löytänyt aika samat jutut kuin itsekkin päättelin syiksi, en toki kaikkea noita hoksannut tai allekirjoittaisi mutta kyllä niissä perää oli osittain. Toisaalta niissä oli sellaisia juttuja jotka on korjattavissa kyllä, että nou hätä.

Puolilta päivin suuntasin taas mittelikehälle, jossa tuomaroi Marjatta Pylvänäinen-Suorsa, tiukkuudesta tunnettu ja sa:t olikin tiukassa. Mm. muruissa vain 4 urosta sai sa:n, mv nartuissa vain 1! Mila esiintyi junnuissa tänään yksin, eilen oli sentään 2 kpl junnuja, tuloksena tänäänkin JUN EH ja karvattomuudesta sakotti. Löysi tämä tuomari pari muutakin virhettä, mutta ei sentään tuon enempää sakottanut vaikka odotinkin jopa H:ta, tietäen tuomarin, mutta parempi näin. Milan esitti tänään Tom, kiitokset siitä, se meni niin hienosti että taitaa Tom joutua joskus toistekkin mun koiria esittämään ;) Varo vaan.

Tänään ei ryhmiä jääty katsomaan koska oltiin molemmat Taru-Marin kanssa aika tukkoisia ja piti päästä kotiin lääkitsemään kehoa. Toki me ehdittiin käydä syömässä talkoolaisille varatut ruuat molempina päivinä (hyvää olikin!) sekä shoppailla. Mitään en ois tarvinnut, mutta kun halvalla sai.. mukaan tarttui lauantaina näyttelyhihna ja panta, uusi käärmeketju siispä - varasin hihnan jo perjantaina kun oli kerta ainut, hih.. sunnuntaina shoppailin sumutepullon, leluja tuleville Sanin pentusille sekä niitä ajatellen pari ventaped alustaa. Lupasinpa Findogsin tutulle myyjälle että messarissa shoppailen lisää kun sain taas alennuksia kerta. Että hyvästi rahat.

Huomenna alkaa työharjoittelu, joten olisi kiva olla kohtuu kunnossa että siellä jaksaa tallustella ees taas. Nyt ainakin vointi on kohtuu hyvä. Suurimmat lihasjumitkin on jo tiessään, vaikka edelleet sattuu istuminen ja ylös nousu, pahus!

Sani ei juokse vieläkään, karvat sentään kasvaa jo vähän takaisin. Ilmoitin Sanin viikon päästä JAT:in agikisoihin, kaksi rataa odottaisi jos neiti pihtaisi vielä tovin juoksujaan.

Tässä ollaan alettu jo pikkuhiljaa katselemaan ensi vuoden näyttelyitä, sen verran tuota innostusta on ilmassa, josko B-pentusetkin saisi jonnekkin näytille ensi vuonna. Varokaa vaan pentuset, teidän varalle on kaikkia suunnitelmia ;)

Mutta mikä parasta, messariin on enää parisen viikkoa aikaa, vuoden kohokohta, vaikka olenkin vain turistina molemmat päivät. Mutta se tunnelma, tutut ihmiset yms.. odotan kovasti! :)