Tiedän että Blogiamme seuraa useampikin tuttu joten on tänne päivityksiä tehtävä vaikka ei mitään ihmeellistä tapahtuisikaan :D

Viikko sitten sunnuntaina olin Muuramen ryhmiksessä kehätoimitsijana, uusi tuomarituttavuus oli jälleen (Karin Bergbom) ja uusi kehis parikin, tai no..eihän Marko mikään uusi ole, tuttu kyllä entuudestaan mutta ei olla samassa kehässä ennen oltu töissä. Sujuvasti meni ja oli helpostus kun oli niin kokenut pari, ei tarvinnut juuri miettiä mitään itse :) Muuramen Riihivuoressa oli hienot näköalat ja kivat puitteet pikkuryhmikselle. Kiitokset Liisalle kyydityksestä näyttelyyn, oli kiva rupatella matkalla kun oli kerrankin aikaa!

Juuri mitään muuta ohjelmaa ei tässä ole ollutkaan.

Eilen kävin katselemassa yhtä mahdollista työprojektia, katsotaan miten se etenee. Sieltä päästyäni kävimme Taru-Marin kanssa shoppailemassa kahdessa Mustissa ja Mirrissä, eka Kypärämäessä ja sitten Palokassa. Oltiin tarjouslelujen perässä, mutta toisessa ei ollut niitä yhtään ja Palokasta ostin 5 viimeistä. Hassua sinäänsä että Kypärämäessä ostoksilla ilmeni että etukortillani on 20€ edestä bonuksia, olen saanut ne ilmeisesti siksi että hankin kortin hyvissä ajoin ekojen joukossa. Ei tarvinnut siis tuhlata rahaa juurikaan shoppaillessa, käytin kortin bonukset pois :D

Kypärämäestä tarttui alekorista panta mukaan, alennusprosentin ollessa -70% ei sitä voinut jättää sinne koriin, oli niin kivan värinenkin..heh.. Myös alesta lähti mukaan gerbiileille ruokaa. Palokasta ostin sitten kassillisen tavaraa bonuksilla: leluja, Uukelle ruokaa ja herkkuja.

Kauaa en ehtinyt kotona ollakkaan kun Sanna kyseli facessa lenkkiseuraksi ja niimpä suuntasimme koirien kanssa sateeseen. Löytyi taas uusi lenkkireitti metsässä. Kiitos siitä Sannalle,  hän on asunut tässä kulmilla aikoinaan kans joten oli tuttua seutua, mä olen asunut tässä kohta 2 vuotta ja jatkuvasti tulee uusia lenkkipaikkoja esille :O

Uuke tapasi amerikanvesispanieli Lulun ekaa kertaa. Tapaamisen hauskuus oli myös siinä että Lululla oli juoksut. Totesin aiemmin treffejä sopiessa että ei haittaa, ei Uuke siitä sekoa - eikä seonnutkaan. Lulu oli tarkka pyllystään eikä Uuke sinne kyllä suinpäin koettanut mennäkkään, enemmän nuuskutteli tyttösen naamaa ja korvia :) Lenkki sujui hyvin, välillä Uuke kävi kaveria häiritsemässä mutta suurimman osan lenkistä molemmat kulki hihnassa ongelmitta, juoksuinen narttu ja leikkaamaton nuori uros! Lulu muistutti välillä Uukelle pienellä haukahduksella että ei tarttee tunkea iholle ja se riitti, mitä nyt tyhmä Uuke tunki uudestaan ja koetti kutsua kaveria leikkiin..huoh.. Kaverukset saivat juosta metsässä irti, eikä kumpikaan noteerannut toisiaan mitenkään. Kokoajan koirat oli silmien alla sillä tavalla että jos olisi Uukea juoksuinen Lulu kiinnostanut, olisin sen saanut laitettua kiinni, mutta sitä ei tarvinnut tehdä.

Uukehan on lenkkeillyt Taru-Marin tyttöjenkin kanssa juoksujen aikaan, joten ei tuota meille ongelmia, silloinkin koirat on voineet olla irti :) Harva uros varmaan olisi samanlainen, esim. Nikkeä en voisi kuvitellakkaan päästäväni irti juoksunartun lähellä, se kulkisi nenä takamuksessa kiinni kokoajan.

Uuke on äärimmäisen helppo ja sosiaalinen koirapoika. Pari iltaa sitten lenkillä se leikki ja nuuskutteli kahta uroskoiraa, ongelmitta, häntä vispasi ja kovasti pomppivat hihnoissaan pojat ja hauskaa oli. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun tuo on saanut turpiin joltain urokselta joka ei haluakkaan leikkiä, on siinä sitten hämmästelyä että MIKSI.. :D Uuke, ikuinen kakara..

Uukesta vielä sen verran että se on saanut nyt kahden kuluneen viikon aikana saunoa taas. Viime viikolla sai tulla saunaan parin löylyttelyn ajaksi ja siten käskin sen pois, oli harvinaisen tympeä ilme naamalla sen jälkeen eikä voinut käsittää tätäkään. Saunareissu kun ei aiheuttanut kohtausta, sai poitsu saunoa tällä viikolla uudestaan, vähän kauemmin nyt, voi sitä riemua kun ovi avattiin ja lupa irtosi! Samantien oli poitsu ylälautella niin polleana. Tästäkään ei tullut kohtausta, joten saa poitsu saunoa jatkossakin meidän kanssa, koska se siitä tykkää.

Ainiin, pieni riiviö Novakin on ilmoitettu nyt ekaan näyttelyynsä, erkkariin Hyvinkäälle :) Toivottavasti ois kaik sisarukset paikalla siellä?

Viikon päästä on mittelien erkkari, mukava vaivaiset 92 muun väristä, 48 musta ruskeaa ja 21 valkoista, wow! Mukana Hiletiimistä vain A-tyttöset Adelaide ja Avalon Beach, eli Dina ja Mila junnuilee :)

Huomenna Simo näyttelee Maijan kanssa Porvoon näyttelyssä, tsemppiä!

Sani tiputtaa karvaa nyt hurjalla tahdilla, tietäisiköhän se juoksuja pian..?