Niin siinä sitten kävi että käytiin Uuken kanssa mölleilemässä ekaa kertaa, tokossa ja agilityssä. Agia jopa kahden "radan" verran. Harjoittelu määriin ja kokemukseemme nähden meni loistavasti, koskaanhan en ollut edes tokon alokasluokan liikkeitä mennyt putkeen, enkä tiennyt tarkasti mitä siellä edes tehdään - no ei tiennyt koirakaan ;)

Eka kävimme agilityssä suoralla radalla, 5 hyppyä peräkkäin jotka mentiin suoraan ja sitten takaisin päin samat 5 eli yhteensä 10 hyppyä peräkkäin. Uukella kesti tovi hoksata mistä on kyse, mutta irtosi vähän matkaa ja hyppäsi kaikki esteet kuitenkin oikein, kaksi taisi mennä tosin vauhdikkaasti siivekkeen kohdalta yli, mutta ei se niin justiinsa kun aika ratkaisi. Olimme tällä ajalla ilmeisesti jaetulla 3. sijalla, koska meidät palkittiin. Tarkkaa aikaa en tiedä, lähetin järjestäjille mailia ja kyselin tuloksiamme ja sijoituksia. Kerron ne jos saan joskus tietää moiset.

Seuraavaksi oli kiemura rata, joka oli varsinaista kieputusta kyllä. Rataan tutustuessa meinasi usko jo loppua kesken kun mietti miten sitä mennään. Mutta nähtyäni pari aiempaa suoritusta hoksasin idean. Koiruuskin hoksasi, se meni JOKAISEN esteen oikein, takaaleikkaukset onnistui loistavasti ja sillä oli kivaa. Aika ei ollut mikään superhyvä, mutta viis siitä, me tehtiin puhdas rata!! Lisään ratapiirroksen myöhemmin tänne muidenkin ihmeteltäväksi. Esteitä oli yhteensä 7 mutta kaikkieen niistä tuli 12 kun tarpeeksi kieputteli.

Plussina että Uuke keskittyi molemmissa muhun, se teki ne mitä piti, ei kuumentunut ja purrut mua, kesti radalla eikä nähnytkään muita ihmisiä saatika koiria. Tavoitteet täyttyivät siis erittäin hyvin! Jee!

Tokoon osallistuimme sitten huviksemme, treenistähän se käy kuitenkin. Tauko näkyi Uukessa hirmuisesti. Sehän on tokoillut viimeiksi vissiin marraskuussa!! Sijoituksemme oli 12/16 joka kertoo jo paljon, no ehkä lähinnä siitä että ne parhaimmat oli oikeasti huippuhyviä! :)

Luoksepäästävyys 10, paikalla makaaminen 1 min 0 (kesti sen 50s ja sitten nousi seisomaan ja otti muutaman askeleen muhun päin, vein takaisin paikalleen sen harjoituksen vuoksi), seuraaminen 9 (katsekontaktia pidettiin namilla, se rokotti pisteen, perusasentoon istuminen oli hidas), liikkeestä maahanmeno 7½ (ei mennyt ekalla käskyllä maahan, annoin sitten käsiavun myös), luoksetulo 8½ (vaati jättäessä kaksi käskyä, ei ilmeisesti kuullut sitä ekaa :D ja perusasentoon meno oli taas hidas), liikkeestä seisominen 7½ (ei pysähtynyt ekalla käskyllä, annoin käsiavun, perusasentoon istahti nyt sentään hyvin :D), estehyppy 0 (hyppäsi mutta tuli heti takaisin ennen käskyä, otettiin se sitten kokonaan uusiksi harjoittelun vuoksi ja sitten onnistui kyllä, arvatkaa harmittiko tuomaria :D), kokonaisvaikutus 9½ (sanoi erikseen noista että persus meni hitusen hitaanlaisesti alas aina.. Pist. 139,5 eli puolikasta vajaa kakkostulos olisi tullut. Tuomarina oli oikea toko tuomari Tuire Marjamäki. Treenimäärään nähden hyvin meni. Osallistutaan toistekin! Ensi kuussa jatkuu tokoharkat joten sitten palautellaan näitä taas mieleen.

Sani veti myös agilityradat ja tokon sen verran näppärästi läpi ja sai palkintojakin että taitaa olla Taru-Marilla edessä agi-lisenssin hankinta ja kisakalenterin tutkiminen edessä ;) Noh, ei Sirukaan huonosti mennyt, koikkerit kävi tänään vaan vähän hitaalla.

Kisojen jälkeen Uuke pääsi vielä leikkimään Severin kanssa ja pojat ne jaksoi myllätä, ei ne huomanneetkaan tyttöjä.

Siirsimme Sanin astutus ajankohtaa loppuvuoden juoksuihin jotta ehditään kerätä tuloksia näyttelyistä ja mahdollisesti agilitystäkin sitä ennen :)