Sain tänään viestiä että ipanoista Mila ja Dina olivat käyneet jo 12-viikkois rokotuksillaan, hurjan nopeasti se aika meneekin, tässä sen huomaa! Painoa oli kertynyt Milalle 3,7kg ja Dinalle 3,2kg. ihan hyviltä lukemilta kuulostaa.

Ajattelin käydä katsomassa tyttösiä jahka saavat seuraavat rokotuksensa eli n.kuukauden päästä. Jeriä käyn katsomassa myös niihin aikoihin, Jerin katsomis reissulle osuu muutakin ohjelmaa kun käyn tsekkaamassa erään sulhasehdokkaan sieltä seudulta. Kätevää :)

Tänään illalla piti olla Kaverikoira vierailu, olisin mennyt koirattomalle tutustumiskäynnille mutta reissu peruuntuikin kun niin moni ohjaaja oli estynyt tulemasta. Itse kävin aamusella ekaa kertaa hierottavana ja täytyy sanoa että hyvää teki, kaikki jumit selästä katosi kyllä! Ihanaa kun on hieroja melkein naapurissa, vieläpä koiraihminen niin mikäs sen mukavempaa!