Kävimme aamulla röntgenissä 12:00, toteamassa että ultran "kaksi isoa" onkin oikeasti 3 joista yksi aavistuksen isompi kuin kaverinsa. Windy aloitti aamulla siis, kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, läähättelyn levottomasti ja lämpöjen mukaan ei pitäisi vielä ihan synnyttää mutta toisin kävi.. :)

Illalla 21:05 meni vedet ja 10 minuuttia tästä syntyi ensimmäinen pentu - musta poika (painoa 202g). 21:55 syntyi toinen pentu - musta tyttö (234g, se isoin siis), kolmas pentunen odotuttikin itseään vähän pidempään ja putkahti maailmaan 22:55 - musta tyttö (228g).

Ensimmäinen pentu eli uros syntyi väärin päin eli persus edellä, sitä piti vetää ja auttaa, toinen eli tuo isoin putkahti melko hyvin ja nopeasti ulos mutta kolmatta piti jännitellä ja turvautua puhelin apuun jo (kiitos Saila), pentu "hisseili" 15-20 minuuttia siten että pussia näkyi aina vain aivan vähäsen, niin vähän etten siitä saanut edes kiinni. Kesken puhelin konsultaation pentu putkahtikin maailmaan ilman mitään apuja. Toki näissä väleissä soittelin kasvattaja-Päivillekin raporttia ja kulutin aikaa sekä kyselin kaikenlaista. Mutta kaikenkaikkiaan ihan itse ja yksin hoidin synnytyksen kätilöinnin, hienosti meni ja olen ylpeä itsestäni! :)

Windy katkoi kaikilta itse napanuorat ja aukoi sikiöpussit, mamma hoitaa myös pentujaan hyvin.

Onneksi otin päivällä päiväunet, nyt jaksaa valvoa sitten pentuja tuijotellen, vaikka kaipa tässä voisi nukkuakin vähän pienissä pätkissä - jos malttaa.

Kuvia ottanen vasta huomenna päivän valon aikaan.

Nyt mammaa käyttämään ulkona ja samalla vaihtamaan vielä alusia laatikkoon. Yllättävän siistiä puuhaa tuo oli kylläkin, vain vähän verta ja nesteitä!

Uuke ihmettelee outoa kitinää portin takana, joutuu raukka tyytymään kohtaloonsa ja näkee pennut vasta parisen viikon päästä suunnilleen. Siihen asti on makkari kiellettyä aluetta!