Sunnuntaina 26.9. käväisimme Kaverikoira porukan kesken Killerillä lenkillä, oli kivan aurinkoinen sää ja sai rupatella kaikkien kanssa ja tutustua, koiratkin tuli hyvin toimeen keskenään vaikka jengi koostuikin lähinnä aikuisista uroksista.

Maanantaina kävimme Uuken kanssa tokon-korvaavassa ryhmässä, koska olimme kerran poissa kuumeeni takia. ihan normi treenit, uusina juttuina juokseminen ja liikkeestä seisominen.

Tiistaina oli agility-harkkojen vuoro. Paikalla vain 2 koirakkoa joten nyt oli tehotreenit jos mitkä :D Teimme uutena juttuna pussia josta Uuke meni hyvin, jopa silloin kun se oli lähes ummessa! Keppejä ohjaten molemmin puolin, mutkaputkea sekä hypyillä sylikäännöstä (vaikeaa!). Lopuksi kaikki ratana.

Keskiviikkona oli agilityn yhteisharkat, paikalla paljon eri tasoisia koirakoita. Tehtiin pussia, 12-kepin sarjaa (eka kerta meille, ohjausta molemmin puolin) sekä a-estettä, joka oli meille uusi juttu. Ekalla kerralla Uuke paineli esteestä sivusta ohi ja sen jälkeen tajusi idean.

Torstaina oli normaali toko-ryhmämme harkat, paikalla tosin vain 5 koirakkoa, mutta samoja juttuja tehtiin kuin ennenkin ja kertailtiin vanhojakin. Liikkeestä seisomista tehtiin useamman kerran, hitaasti Uukekin siinä edistyy :)

Innostuin agilityn myötä noista ratapiirroksistakin, joten koetan niitä lisäillä tänne myös jatkossakin, tosin linkkeinä joten jos jotakin ei kiinnosta, ei tarvitse availla linkkejäkään :) Harjoittelen Agility-Blues ohjelman käyttöä, mittasuhteet tai muutkaan ei ole kohdallaan, mutta pääasia että jotain tolkkua niistä saa ja itselleni ne teenkin, jotta voi muistella mitä on tehty yms.

Viikonloppu meneekin vaihteeksi koirattomissa merkeissä, sillä vanhempani hakevat Uuken hoitoon pariksi päiväksi Mikkeliin perjantaina. Me juhlimme avomieheni kanssa hänen äitinsä 50v merkkipäivää lauantaina. Uuke palautunee kotiin "maaseutu lomalta" maanantaina, joten viikolla jatkamme sitten taas agilityn ja tokon merkeissä.

Windylle on varattu ultra ensiviikon lopulle, pidetään peukkuja ja toivotaan parasta :)

TÄSSÄ agilityn ratapiirros edellisistä harkoista ja sitä edellisistä sekä TÄSSÄ agilityn yhteisharkkojen kahden edelliskerran harkkojen esteitä :)